keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Tiivistetty SM-kisakertomus

Täs mä ja mun käpälät nostetaan puomia lämmittelyalueella.
 SM-kisareissuni starttasi jo keskiviikkona, kun pakkasin yhdeksän heppaa ja muuta myytävää suureen siniseen urheilukassiin ja taapersin yöjunaan. Aamulla rantauduin Sailan luokse, missä söin vuoria ruokaa ja täytin kaikki ne mukanani raahaamat kaakkeroiset ja viimeistelin myytävät loimet.


Lauantaiaamuna hypättiin Sailan porukoiden autoon ja köröteltiin Lahteen. Tämä pohjoisen pikkukylän prinsessa panikoi kaikissa niissä suurissa risteyksissä ja liikennevaloissa, mutta päästiin turvallisesti kisapaikalle. Heti kun saatiin suurin osa tavaroista nostettua auton takapenkiltä ja -kontista käpäliin, kuulu kauempaa parkkipaikalta iloisia hihkaisuja Sailasta ja Fidelixistä, joka oli matkustanut Temporen ja Avalonin kanssa mukana maskotteina Iisan tallille.


Moikattiin Rouskua ja Mysteriä, joille dumpattiin tavarat siks aikaa, kun lähdettiin autolla seikkailemaan takaisin keskustaan. Noudettiin Kura, Maikken ja Hilu sieltä mukaan karkeloihin, ja oli lohduttavaa huomata, ettei oltu Sailan kanssa ainoita joilla oli jäätävä vuori heppoja mukana. :D
Osa hepoista ehti mennä kaupaksi jo ennen kuin sain leviteltyä kaikki mukavasti mun piknik-viltille. Mun myyntipaikka oli vähän huonosti valittu, kun aurinko paahtoi koko ajan niskaan suurista ikkunoista ja toisella puolella Iisan tallin ja muiden kumppaneiden pisteet, jotka veti tosi hyvin porukkaa.


Kun Kura sai myytävänsä myytyä, hän ehti ystävällisesti keksipalkalla tulla pitämään mun myyntipaikasta huolta että pääsin toljottamaan yhden esteradan ja pari koulurataa (ja hirvittävästi vielä Kuralle ja Hilulle tästä kiitoksia!). Ihan järjettömän hienoa settiä, minen olis koskaan nuorempana pystyny loikkimaan tuollaisia esteratoja, enkä tosiaankaan tuuppaamaan moista koulua! Nykyään en pääse edes sitä vähää kuin aikoinaan.
Katseltiin vielä porukalla näyttelyiden palkintojen jako, ja pistettiin kamat takaisin kasaan. Myytävistä mulle tais jäädä itselle yksi heppa - joka oli sattumoisin yks mun lemppareista! - ja neljät kuolaimet.
Tällä kertaa ahtauduttiin kaikki viisi kerralla autoon, pudotettiin Sailan kanssa muut taas rautatieaseman läheisyyteen ja köröteltiin väsyneinä takaisin majapaikkaan. Oli aiiikas ihanaa käväistä viileässä suihkussa ja painua yhdeltätoista pehkuihin.
Päivä oli kovin nopeasti ohitse.

Päivän päätteeksi mun myyntipiste näytti kutakuinkin tältä; tyhjältä.
Oli kamalan virkistävää nähdä nuorempien into tätä ihanaa harrastusta kohtaan. Voi jos sama inspiraatio ja mielikuvitus löytyisi vielä minunkin sydämestä!
Parasta kisoissa oli kuitenkin vanhojen ja uusien tuttavuuksien tapaaminen. Keppihevospiirit on ihan omaa luokkaansa, enkä hevillä vaihtais mun kepparikavereita pois!


Sunnuntaina Saila luki urhoollisesti pääsykokeisiin ja minä vain löllähtelin paikasta toiseen, oli niin kuuma! Maanantaina onneksi sain pitkälti istua hyvin ilmastoidussa junassa koko päivän, kun nuo helteet ei ole ihan minua varten...

Hyvä reissu!
Fun fact: Tempore on ehdottomasti mun lemppari Iisan tallin hepoista! Parasta on toi hellyyttävän höperö katse.

Kuvista vielä SUURI kiitos Rouskulle, Mysterille ja Kuralle! :3

9 kommenttia:

  1. Moi! tuleeko noi loput kamat myyntiin jonnekkin? voisin olla kiinnostunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankikuolaimia on sen verran hankala postittaa, että saattaa olla että lahjoitan ne muille harrastajille heitä tavatessani. Ja hepan taidan pitää itse. :)

      Poista
  2. Hyvin sult kyl ostettiin kamoi, itekki oisin martsareiden lisäks ottanu hepan jos ois ollu siin vaihees hieman enemmän rahaa xD. Ja jee, jo toka blogi mistä bongaan mun ihanan arabiori NoNon (tos yhes kuvas siis xD ) ja kauheen hienoi ne sun kaikki hepat ja varusteet, mulle ois kelvannu kaikki :D

    - KitKatPoni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NoNo pääsi kyllä aikamoiselle paraatipaikalle näyttelykarsinassaan! :)

      Poista
  3. Hehe, tajusin vasta tässävaiheessa että ostin SULTA ne yhdet suitset, kun tässä olen koko ajan sm:ien jälkeen miettinyt että kenen tekemät ne ovat! :D

    VastaaPoista
  4. Fripa lähti mukaan ja yks toinen vuonis ja suitset ja riimu ja naru! Kepinkin sain kiinni vielä siellä Fripalle ja lainasin Maikkenilta teippiä :D

    VastaaPoista
  5. Mooi!!! :D Toi valkonen kakspalanen poni oli mun jonka kuva sulla oli, sen nimi on Pontso. (: Saatiin JS+symppis, saisinko käyttää sitä, jos merkkaisin sinut tai myssen kuvan ottajaksi. En tiedä kumpi teistä sen räpsäs! :D

    VastaaPoista