maanantai 19. lokakuuta 2015

Kotoutuminen

Kuinka kauan on kauan yhdessä kodissa?

Itse asuin ensimmäiset 19 vuottani yhdessä pikkusiidassa Lapissa, ja sitten lähdin piipahtamaan Pohjois-Pohjanmaalle. Asuin siellä kolme vuotta, ennen kuin palasin taas Lappiin. En tiedä kauanko täällä viihdyn, luultavasti vain vaivaisen vuoden.
Vuosi on minulle lyhyt aika. Ei oikein ehdi asettua aloilleen, ei löytää uusia ystäviä tai vakiintunutta harrastusta. Olen täällä vain hetken verran, enkä edes kuvittele sisustavani tätä väliaikaisasuntoani, jossa majailen vuoden ajan. Tulin vain käymään ja opiskelemaan yhden kielen, sitten jatkan matkaa.



Vanhin keppihevoseni on ollut minulla vuodesta 2000. Se jäi entisen tallin, La Pleine Lunan, tiloihin, missä se nököttää edelleen. En ottanut sitä muuttaessani Pohjois-Pohjanmaalle mukaan, mutta saatan ottaa sen seuraavaan paikkaan.
Myös Pohjois-Pohjanmaan visiitti oli minulle väliaikaista. Menin sinne vain opiskelemaan itselleni ammatin, ja siihen kului kolmisen vuotta. Sekin oli aika lyhyt aika. Ehdin kuitenkin saada jo ystäviä, löytää lempipolun ja tutustua kangaskaupan myyjiin. Etenkin nyt kun tuo aika on takana, se tuntuu menneen hirmuisen nopeasti.



Sitten näen toukokuussa myymäni keppihevosen uudelleen myynnissä. "Tää heppa on ollu mulla jo niin pitkään että ehdin kyllästyä siihen."
Siitä on vain muutamia kuukausia. Hevonen ehti asua luonasi alle puoli vuotta. Puolivuotias menee minun elämässäni vilauksessa. Vastahan pakkasin joulun jälkeiset kamppeeni ja painuin takaisin rannikolle opiskelemaan. Aivan vasta tein vuokrasopimuksen tähän asuntoon - se oli muuten toukokuun ensimmäinen päivä. Olen ihan vasta muuttanut tähän.
Ja se hevonen vaihtoi kotia minun jälkeeni.

Toista oli siihen aikaan, kun minun keppihevosharrastukseni kukoisti. Ostin monia hevosia vuosina 2007-2010 ja uskallan sanoa, että jokainen asui minulla yli vuoden, suurinosa useamman. Nyt suurinosa silloin ostetuista hepoista on myyty tai lahjoitettu eteenpäin. Eihän muutamassa kuukaudessa edes ehtinyt tutustua uuteen heppaan.



Ja näitä tapauksia tulee usein vastaan, välillä viikottain. Mitä tulee keppihevosen pitoon, josta kirjoittelin aiemmin, minä mielummin näkisin hevosiani kaapeissa ja koristeina, kuin kiertopalkintoina. Joka kerta, kun näen tilauksena ostetun hevosen pian uudelleen myynnissä, mietin, että miksi se ei kelvannut tilaajalleen.
Mikä siinä oli niin kauheaa, ettei siitä voinut minulle sanoa. Miksi se piti niin pian laittaa eteenpäin.

Ja mitä minä tein siinä väärin.

Tässä uusi poni Outa ja vanhempi poni Gagara vielä silloin, kun puissa oli värit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti